16. luukku

Tämä on JOUKKOVOIMAKALENTERIN kuudestoista luukku eli tästä päivästä lukien on enää 9 yötä 3.9.2016 HELSINGISSÄ JÄRJESTETTÄVÄÄN JOUKKOVOIMA-SUURMIELENILMAUKSEEN. Itse en ole mukana järjestämässä tätä hienoa tapahtumaa mutta olen ihan tohkeissani ja toivon että tekin innostutte! Eli tässä lasketaan päiviä seuraavaan Joukkovoima-mielenilmaukseen ihan kuin joulukalenterissa lasketaan montako yötä on jouluun.

Tunnelman kohottajat

Nyt hei biisit kehiin!

Ilman muuta miekkaritunnelmaa nostaa kunnon musiikki!

Jokaisella on tietty ihan oma musiikkimaku ja mieltymykset, ja eri tilanteissa toimii eri musiikki. Itse olen semmoinen kohkaaja että vedän aivan överit jos kuulen esim. Motörheadia. (Tästä olen saanut kuulla kun Metalliliiton kurssikeskuksen illanvietossa on soitettu ko. musiikkia.)

Mutta siis jos ajatellaan ihan Joukkovoima-tapahtumaa, niin olen saanut loistavia ehdotuksia musaksi jota soittaa matkalla miekkariin ja vaikka laulettavaksi yhdessä.

Hyvässä miekkarimusassa on mielestäni hyvä olla periksiantamaton asenne ja iskevät, ehkä jopa provosoivat sanat.

Selllaista löytyy ehdottomasti erittäin hyvän punk-bändin eli Pertti Kurikan Nimipäivät-bändin ”Päättäjä on pettäjä”-biisistä. Tätä suositteli Anni, ”vihainen kuvisope”, kehuen sitä ” kovaksi inspiraatiobiisiksi Joukkovoima-miekkariin”.

ttps://www.youtube.com/watch?v=PFzlfZuCvYE

Myös Kirsti Era antoi oman vanhan suosikkinsa: ”We shall overcome”. Tällä kappaleella onkin aika mahtava tausta; sen innoittajana on ollut  ”I’ll Overcome Some Day” , hymni, jota mm. mustat työläiset lauloivat lakkolaulunaan v. 1945. 60-luvulla ”We shall overcome”:ta tuli USA:n kansalaisjärjestöjen ja rauhanliikkeen tunnusbiisi.

Itse haluaisin laittaa tähän Nyrkkitappelun ”Ei sääntöjä”, mutta harmillisesti sitä kappaletta ei löydy youtubesta, vain levyltä tai Spotifystä.  Ostakaa levy, kyseessä Suomen paras bändi!

Pyytämättä tulee mieleen Paleface, tuo työväen ja sorrettujen uusi äänitorvi. Olisi kiva kun hän tekisi sellaisen biisin jota olisi helppo laulaa missä vaan yhdessä!

vaikka onhan tääkin ihan tarttuva:

https://www.youtube.com/watch?v=fjC3Gqx3Lv

Ja: https://www.youtube.com/watch?v=-0lht7PZLac

Eräs anonyymi lähteeni vinkkasi että Public Enemyn ”Fight the power” olisi hyvä klassikko.

https://www.youtube.com/watch?v=8PaoLy7PHwk

Ja:  https://www.youtube.com/watch?v=q7iXcKKpdx0&feature=youtu.be

Ja samasta lähteestä tämä omakin voimaannuttava biisi, aivan IHANA PATTI SMITH ja ”People have the power”!

https://www.youtube.com/watch?v=pPR-HyGj2d0&feature=youtu.be

Noniin tässä on joitakin inspis-kappaleita, vinkatkaa ihmeessä omia suosikkeja!

Advertisements

2 thoughts on “16. luukku

  1. Moi, kyllä se vanha tuttu Irwinin “haistakaa paska koko valtiovalta”, toimii edelleen ajankohtaisena kannanottona, me varttuneempi väki muistamme.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s