Hyvää vappua!

12841149_1056607157713823_6570680675503689975_o

Minun elinaikanani ei ole vielä koskaan ollut näin vakavaa tilannetta.

Monta kertaa on hallituksessa istunut sellaisia päättäjiä, joista on voinut ajatella että no kai siellä suurin piirtein pystytään Suomea johtamaan. Yleensä on närkästyttänyt jotkin yksittäiset hölmöilyt, mutta kokonaisuutena on hallituskin toteuttanut tai pyrkinyt toteuttamaan yleisesti hyväksyttyä tavoitetta eli demokraattista hyvinvointivaltiota.

Nyt on toisin.

Oletteko sattuneet tutustumaan Valtioneuvoston sivustoon? Minä olen lueskellut sitä, ja sieltä löytyy mm. jokaisen Suomen hallituksen hallitusohjelma. Minulla meni kylmät väreet kun tajusin että poiketen kaikista aiemmista hallitusohjelmista tämä nykyinen Sipilän hallitus on hallitusohjelman sijaan tehnyt strategian. Siis se on sellainen joita yritykset tekee, Sipilän omin sanoin: ”Ohjelma on strateginen muutosohjelma”. Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa, valtion tehtävä se ei ole. Valtion tehtävä on huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista. Yrityksen ei tarvitse ottaa millään tavalla huomioon työntekijän mummon murtunut lonkka, valtion tulee huolehtia mummoistakin. Haloo Sipilä!!! Johdat maata, et firmaa!

(kts.: http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/hallitusohjelma)

Ja sitten vielä sekin, MITEN johdat(te)!!!

Jos kuvitellaan että Suomi olisikin firma. Sanonpa vaan että aivan surkeasti johdettu. Moderni johtaja ymmärtää että työhyvinvointiin panostamalla tuottavuus nousee. Haukkumalla ja epäilemällä alaisia syntyy luottamuspulaa ja erimielisyyttä. Päätöksiä kannattaa tehdä asiantuntijoita ensin kuunnellen, ja muutosten vaikutukset tulee arvioida ja laskea etukäteen eikä vaan hosua ympäriinsä sekoillen. Jos Suomi olisi firma, se olisi tällaisella vanhanaikaisella työläisen kurmuuttamisella pian konkurssissa ja parhaat työntekijät ottaisivat loparit.

Kaikki tärkeä on jo sanottu.

On toiminnan aika.

En tarkoita mitään pullonheittelyä, vaan sitä että jokainen meistä, varsinkin ne ”nukkuvat” kansalaiset, joiden ääni ei kuulu, osallistuu siihen että saamme aivan hulluille raiteille suistuneen, rakkaan, suomalaisen yhteiskuntamme takaisin hyvinvoinnin radalle!

Äänestetään! Kaikissa mahdollisissa vaaleissa äänestetään!  Vaaditaan hallitukselta vastauksia! Tutkitaan ja tuodaan ilmi! Tehdään kansalaisaloitteita! Huudetaan torilla! Pidetään älämölöä! Marssitaan!

(Kuvassa Emmi 12.3. 2016 Joukkovoima-mielenosoituksessa Helsingissä, kuva: Mikko Virolainen)

Advertisements

2 thoughts on “Hyvää vappua!

  1. Yleislakko. Tämä johto ei ymmärrä kuin rahaa. Seuraavat vaalit on vasta kolmen vuoden päästä.

    Tarvitaan vahva vasemmisto, jolla on tarjota selkeä visio suomalaisille ja selkeät askeleet, joiden kautta siihen tavoitteeseen päästään. Sen sijaan meillä on hajanainen vasemmisto, jolta puuttuu selkeä johtohahmo, joka ei osaa viestiä kuin pienelle hovilleen ja joka tappelee lillukanvarsista.

    Like

  2. Kyllä hirvittää tilanne että pitääkö oikeasti muka 3 vuotta kestää tätä hulluutta ennenkuin päästään edes korjaamaan aiheutetut vahingot. On kuin olisi norsu posliinikaupassa eikä kukaan saa sitä pois sieltä, odotetaan vaan kauhulla montako ming-vaasia on palasina ennenkuin tilanne on ohi….

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s